top of page

Mitä on Ratsastusterapia?

Ratsastusterapia on ratsastusterapeutin ja tehtävään koulutetun terapiahevosen kanssa yhdessä toteuttamaa kokonaisvaltaista ja tavoitteellista kuntoutusta, jossa tavoitteena on yksillöllisesti asetettujen kuntoutusta tukevien tavoitteiden saavuttaminen. 

​

Suomessa ratsastusterapia on osa lääkinnällistä kuntoutusta, jota toteuttavat Suomen Ratsastusterapeutit ry:n hyväksymän 3-vuotisen koulutuksen käynyt ratsastusterapeutti.

​

Ratsastusterapiassa painottuvat asiakkaasta riippuen mm. motoriset, toiminnalliset, pedagogiset ja psykologiset tavoitteet. Ratsastusterapian avulla opitaan oman kehon, toiminnan, mielen ja/tai käyttäytymisen hallintaa.

 

HUOM! Ratsastusterapia on kuntoutusta jossa tavoitteena on tukea asiakkasta arjen tuomissa haasteissa EI ratsastustaitojen opettelu.

Ratsastusterapiaa ei pidä sekoittaa vammaisratsastuksen kanssa, jossa harjoitellaan ratsastamista asiakkaan vamman tai rajoitteiden puitteissa.

​

Ratsastusterapeutin koulutus:

Vähintään AMK -tason tutkinto (210 op) sosiaali- tai terveydenhuollon alalta.

Vähintään kahden vuoden työkokemus (kokopäiväinen) oman ammattinsa käytännön kuntoutusalalta.

Vahva hevosalan perusosaaminen ja hyvä perusratsastustaito.

 

Mihin ratsastusterapia perustuu?

 

Liike

Hevosen liike vaikuttaa ihmiseen tunto-, tasapaino- ja liikeaistijärjestelmien kautta, edistäen tietoisuutta omasta kehostamme, jolloin liikkeiden suunnittelu ja taitavuus paranevat.

 

Ratsastusterapia talliympäristöineen mahdollistaa lisäksi hyvin monipuolisia haju-, kuulo- ja näköaistikokemuksia.

​

Hevosen liikkuessa ratsastajaan välittyy minuutin aikana noin 100 moniulotteista, symmetristä ja rytmistä liikeimpulssia.  Nämä aikaansaavat selässä istuvassa ratsastajassa kävelynkaltaisia liikemalleja.

Hevosen lämpö ja liike auttavat rentouttamaan esim. korkeassa lihastonuksessa olevia lihaksia. 

 

Vuorovaikutus

Toimiminen hevosen kanssa motivoi ja aktivoi asiakasta kuntoutusprosessissa. Moni lapsi joka ei kykene tai jaksa keskittyä tavallisessa fysioterapiassa hyötyy monesti ratsastusterapiasta koska talliympäristö ja hevonen lisäävät motivaatiota tehtäviin ja tekee näin terapiasta mielekkäämpää.

 

 

 

Ratsastusterapiaa fyysisen toimintakyvyn tueksi

Ratsastusterapiaa voidaan suositella istuma- ja seisomatasapainon, pään ja vartalonhallinnan sekä karkeamotoriikan edistämiseen.

Tutkimustieto puoltaa sitä, että ratsastusterapia edistää yli neljävuotiaiden lievästi tai keskivaikeasti liikuntavammaisten, spastista CP-vammaa sairastavien lasten tasapainoa, karkeamotoriikkaa, liikkumista ja toiminnallisuutta.

 

Psyykkinen kuntoutus

Ratsastusterapiaa käytetään myös mielenterveyttä edistävän kuntoutuksen tukena. Hevosen luontainen herkkyys tunnetilojen lukiana mahdollistaa tunteiden ja käyttäytymismallien peilaamista ja prosessointia.

​

 

Alla on listaus milloin ratsastusterapiaa ei lähtökohtaisesti suositella, mutta jokaisen asiakkaan tilanne ja kyky osallistua terapiaan arvioidaan kuitenkin tapauskohtaisesti joten olethan yhteydessä mikäli itselläsi tai lapsellasi on seuraavaa:

-Lapsi tai nuori on allerginen eläimille/hevosille ja/tai saanut aiemmin allergisia reaktioita.

-Voimakas pelko hevosia kohtaan

-Osteoporoosista johtuva luunmurtuma-alttius

-Lonkkanivelien luksaatioherkkyys

-Vaikeat dystoniset pakkoliikkeet

-Epätasapainossa oleva epilepsia

-Erittäin huono tai olematon päänhallinta (poislukien alle 20kg lapset)

​

-EFT Liekki Oy:llä on myös turvallisuussyistä käytössä asiakkailla max 75kg:n painoraja.

bottom of page